Pelé: kengänkiillottajasta kuninkaaksi (kirja)

Pelé: kengänkiillottajasta kuninkaaksi (kirja)

Celso de Campos Jr:n kirja kertoo kenttien ulkopuolisen Pelén tarinan.
39,00 €

Pelé, useimmille jalkapalloilijoista kaikkein suurin, varttui Edison Arantes do Nascimento -nimisenä köyhässä sisämaan pikkukaupungissa São Paulosta koilliseen. Hänestä tuli Pelé pihapeleissä, joissa pelivälineenä oli vanhoista sukista kokoon kääritty ”pallo”. Kun Brasilia hävisi historian ensimmäisen MM-kisafinaalin Uruguaylle, yhdeksänvuotias Pelé lohdutti itkevää isäänsä ja lupasi lahjoittaa tälle maailmanmestaruuden. Kahdeksan vuotta myöhemmin Tukholmassa lupaus tuli lunastetuksi, ja alkoi kaikkien urheilun ystävien tuntema menestystarina.

Pelén saavutukset urheilijana on tallennettu satojen miljoonien ihmisten mieliin ja lukuisiin julkaisuihin. Mutta kuka tuntee Edison Arantes do Nascimenton? Celso de Campos Jr:n kirja kertoo kenttien ulkopuolisen Pelén tarinan. Kirjan upea kuvitus on saanut inspiraationsa yli puolen vuosisadan aikana kerätystä esinekokoelmasta. Kuvat puhuvat vastustamatonta kieltään siitä, miten pelkän kengänkiillotuslaatikon omistaneesta nuorukaisesta tuli yhdenmiehen kuningaskuntansa elinikäinen hallitsija.

Kirja sisältää myös tarinan Peléstä Suomessa. Syyskuussa 1986 Pelé vieraili Helsingissä ja jätti lähtemättömän jäljen jokaiseen hänet kohdanneeseen, ei vähiten hotellissa häitään viettäneeseen nuoreen pariin, joka sai pikkutunneille asti juhlissa viihtyneen yllätysvieraan…

Kirjan toimituksesta tilaajalle vastaa kirjan kustantaja, Aviador Kustannus. Toimituskulut Suomeen sisältyvät kirjan hintaan (1 kpl).

Mikäli tilaat myös muita tuotteita, lisätään tilaukseesi toimituskulut valitsemasi toimitustavan mukaan. Muut tuotteet toimitetaan sinulle Maajoukkueen verkkokaupan toimesta valitsemallasi toimitustavalla. Kirjan lähettää sinulle erikseen kirjan kustantaja antamaasi toimitusosoitteeseen.

Postipaketti 4,90 €
Tuotteet toimitetaan postitse lähimpään Postin toimipaikkaan. Vastaanottaja noutaa paketin Postista saapumispäivänä klo 16:n jälkeen.

Postin Pakettiautomaatti 4,90 €
Nouda tilaamasi tuotteet valitsemastasi Postin Pakettiautomaatista. Saat tekstiviestin saapuneesta lähetyksestä, jossa on koodi oikean lokeron avaamista varten.

Nouto 0 €
Tuotteet toimitetaan Suomen Palloliiton toimistoon osoitteeseen Urheilukatu 5, 00250 Helsinki (Sonera Stadium, eteläpääty). Toimisto on avoinna arkisin klo 8.30-16. Tuotteet ovat noudettavissa, kun tilaaja on saanut sähköpostitse viestin, että tilaus on käsitelty.

Celso de Campos Jr.:
Pelé: kengänkiillottajasta kuninkaaksi
Sivuja: 184 sivua
Lajityyppi: elämäkerta taidevalokuvin
Kantisuus: kovakantinen (kannen mitat 260 mm x 310 mm)
Kirjan paino: 1.9 kg
Kuvitus: runsas valokuvakuvitus
Ilmestynyt: 15.6.2016